Industry Introductions
SuomeksiPå norskPå svenskAuf deutsch
 
 

Industry Introductions Ltd on Englannissa vuonna 2001 perustettu yksityisessä omistuksessa oleva palveluyritys. Toimipisteemme sijaitsevat Lontoon lähellä Readingissa – ATK ja telealan yritysten keskellä – sekä Mikkelissä Suomessa.

Avainhenkilöillämme on vankka yli 50 vuoden kokemus kansainvälisessä teknologiakaupassa. Olemme myyneet ja toimittaneet vaativia tietotekniikka- ja puhelinratkaisuja suuryrityksille, laajakaistaa operaattoreille ja lisäarvopalveluja kuluttajille. Olemme rakentaneet jälleenmyyjäverkostoja ja lanseeranneet lukuisia uusia tuotteita, hoitaneet partnereita, tuotetoimituksia ja tukitoimintoja kaikissa Euroopan maissa.

Tarjoamme nyt tätä osaamista yrityksenne käyttöön uusien tuotteiden lanseeraamiseen ja markkinoiden avaamiseen Euroopassa. Kehitämme liiketoimintoja ja kansainvälistymistä kokonaisvaltaisesti, myös pienen yrityksen resursseihin sopeutettuna. Viemme yrityksenne oikeille markkinoille oikeaan aikaan täsmätyönä, tehokkaasti ja pienin kustannuksin.

Contact Us




Seuraamme jatkuvasti sekä kansallisia markkinoita että teknologian kehitystä ja käyttöönottovalmiutta tärkeimmissä kohdemaissa. Yhteistyöverkostomme takaa ajantasaisen markkinatiedon ja suorat linkit markkinoiden avainyrityksiin ja –henkilöihin. Yhdessä partnereidemme kanssa voimme taata yrityksellenne nopean ja kattavan kanavan kannattavaan kansainvälistymiseen.


Mikko Summala, Tj & perustaja
first.lastname@industryintroductions.com

Michael Bussell, Operaatiot
first.lastname@industryintroductions.com

Ian D. Barber, Markkinointi
first.lastname@industryintroductions.com



Bios
Contact Us

UK rek. yritys 04340591
alv GB 792 5549 85








 
© 2005 Industry Introductions Ltd. All Rights Reserved. | Contact Us